Uusia suunnitelmia, intoa ja ahdistusta
07 Mar 2010 Jätä kommentti
Kategoria(t): Uncategorized Avainsanat: clomifen, Lapsettomuus
Täällä ollaan taas. Ja suoraan asiaan:
Neljännessä clomikierrossa ovulaatio saapui taloon KP21. Olin jo luopunut toivosta,että ovulaatio tapahtuisi ja olin hyvin kipeä (kiitos fibromyalgia tästäkin taas) tuohon aikaan, joten koko ovulaatio meni harakoille. Kuukautiset siis alkoivat odotetusti ja nyt on KP3. Seuraava kierto on välikierto, koska joudun juuri kierron puolivälin aikoihin viisaudenhampaan poistoleikkaukseen. Minua on alkanut mietityttämään kovasti seuraava asia:
Lääkäri mainitsi alkututkimusten yhteydessä, että minulla on kohdunsuulla limaa. Ohitti sen täysin sanomalla, että joillain nyt vaan sitä on, eikä se yleensä haittaa. No ei haittaa yleensä, ei, mutta milloin mulla muka menisi joku helpoimman kautta? Meillä siis miehen tulokset ovat todella hyvät ja aiemmin olen luullut, että inssiä käytetään vain jos sperma on heikkolaatuista. Nyt luin kuitenkin, että inssiä käytetään myös silloin jos lapsettomuus johtuu kohdunsuulla olevasta limasta.
Kohdunsisäisessä inseminaatiossa pestyjä siittiöitä ruiskutetaan kohtuun ennen munasolun irtautumista. Menetelmää on käytetty lapsettomuuden hoitoon erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa siittiöt eivät läpäise kohdunkaulan limaa.
Eli jos meidän ongelmana on tuo lima, on clomit ja miehen hyvät tulokset yhtä tyhjän kanssa.
Nyt siis olemme miettineet inseminaatiota. Minua nimittäin pelottaa, että jos nyt ei toimita niin toleranssini Clomeihin nousee niin korkeaksi, etteivät ne tehoa enää ollenkaan ja joudun turvautumaan pistoksiin. Lueskelin netistä (koska sieltähän saa aina tietenkin sen ajantasaisen ja oikean tiedon), että jonot inseminaatioihin ovat noin puoli vuotta. Lisäksi minua häiritsee se, että julkisella puolella ohitettiin täysin tuo lima, herttamainen kohtu ja hieman koholla oleva kilpirauhasarvo. En siis koe, että mun tilanteeseen on perehdytty tarpeeksi ja että saisin juuri minulle räätälöityä hoitoa. Siispä jätin yhteydenottopyynnön yksityiselle klinikalle.
Jostain syystä minulla on melkein syyllinen olo kun menen julkisen puolen “selän takana” toimimaan ja muutenkin jotenkin ahdistaa koko asia. Toisaalta taas olen jotenkin innoissani, mutta minusta tuntuu, että jos inssi tehdään yksityisellä, on minulla entistä suuremmat paineet “onnistua”. Koko asian ajatteleminen saa minut alakuloiseksi, sitä niin toivoi, ettei tälläisiä asioita tarvitsisi edes miettiä.
Onneksi mulla on tuo mun ihana mies, joka valittamatta jaksaa kuunnella kaikki mun ulinat, jahkailut ja mölinät ja jaksaa keskustella loputtomiin. Parempaa miestä ei voisi toivoa. Tämä biisi on viime päivinä saanut mut herkälle päälle:
