Mutta mutta… Koska, kuten aiemmin olen maininnut, myös munasarjoillani on auktoriteettiongelma, ei asiat tietenkään menneet suunnitelman mukaan. Ovistesti nimittäin näyttikin plussaa jo maanantaina! Onneksi klinikka oli vielä auki ja sain ajan inssiin seuraavalle aamupäivälle ja ohjeen pistää Pregnyl makkaraan samantien. Sain jopa näin nopealla varoitusajalla ajan omalle lääkärilleni, mikä on minusta hienoa!

Toimenpide oli kivuton ja oli todella nopeasti ohi. Folli ei ollut vielä irronnut ja limakalvo oli hyvä. Lääkäri kertoi, että helppo toimenpide on hyvä merkki, jos inssi on hankala niin se vaikuttaa usein jotenkin negatiivisesti mahdollisuuksiin. Kohdussa näkyi myös kohdun limakalvon värähtelevää liikettä, joka kuljettaa siittiöitä eteenpäin.  Lääkäri sanoi, ettei hän tekisi hoidon suhteen mitään eri tavalla ja jos tästä ei tule tulosta niin mennään samalla kaavalla jatkossa. Kovasti kyllä jutteli, että hänellä on hyvät fiilikset sen suhteen, että seuraavan kerran tavataan tammikuussa ar-ultrassa. No, nythän kaikki on vain säkästä kiinni. Ja sitä tarvitaan paljon.

Itse asiassa olen nyt kaiketi kaikkea kolmea: En voi tehdä muuta kuin odottaa perjantain ultraa ja jännätä onko lääkkeet tehneet tehtävänsä .  Toisaalta olen tehnyt kaikkeni, popsinut ja pistänyt hormoneja. Ja tuo viimeinen -  Aika lailla juuri tuollainen olotila mulla on ollut viimeiset 2 vuotta: What happened? Tuntuu, että vaikka yrittäisit kuvitella kaikki mahdolliset skenaariot eri tilanteista ja asioista, todellisuus pääsee aina yllättämään näissä hormoni- ja lisääntymisasioissa.

Nyt takana päin on (tällä erää) 7 hormonihuuruista päivää. Ensimmäiset 5 päivää popsin Femareita ja täytyy ilokseni todeta, ettei niistä tullut yhden yhtään sivuoiretta! Toissa päivänä alkoivat Menopur -pistokset. Mies toimii pistäjänä ja minä vain makaan silmät kiinni ja yritän rohkeasti kestää pistot. Pistos itsessään ei tunnu oikeastaan miltään. Lääkeaine alkaa kirvelemään ihon alle päästyään, mikä tuntuu hetken aika inhottavalta. Joki neropatti on keksinyt lisätä Menopuriin laktoosia, mikä on ihan jättekiva juttu ihmisille, joilla sattuu olemaan laktoosi-intoleranssi. Turvotus on siis valtaisaa ja jatkuvaa. Lisäksi Menopur tekee vatsasta oudon tuntuisen, olo on vähän samanlainen kuin aukiolotutkimuksen jälkeen. Muita fantsuja lieveilmiöitä ovat finnit,  väsymys ja mielialan vaihtelut. Onneksi edessä on näillä näkymin enää vain 3 piikkiä. Täytyy vain toivoa, että perjantain ultra tuo hyviä uutisia!

*********

Tilasin itselleni joululahjaksi 2 neulekirjaa: Knitting it Old School: 43 Vintage-Inspired Patternsin ja The Any Yarn, Any Size Knit Hat Bookin. Toimituksen piti olla ennen joulua, mutta nyt arvioitu toimitusaika onkin 29.12. Murrrrrr!

Suunnittelin vähän, että voisin perjantaina ultran jälkeen suunnistaa lankakauppaan ja haalia varastoon ihan vaan vähän lisää lankaa. Vaikka langoissa kyllä löytyy kotonakin niin ne ei vaan nyt puhuttele mua. Jostain käsittämättömästä syystä haluaisin neuloa nyt jotain kirkkaankeltaisesta langasta. Ihan toinen juttu sitten on kuka mun perheestä käyttäisi mitään tuon väristä..

Ja lopuksi vielä kuva aiemmin mainitusta piposta, olen kerrankin johonkin työhöni suht tyytyväinen:

Ensin voisin antaa vähän risuja julkisen puolen lapsettomuuspolille. Pyysin polilta kaikki tiedot minulle tehdyistä tutkimuksista ja hoidoista. Vängättyäni hetken aikaa papereiden saamisen kanssa ilmestyivät ne lopulta postilaatikkoomme. Olen tottunut siihen, että julkisen puolen papereista näkee aina kaikkia ylläreitä, siksi halusinkin tiedot itselleni ennen yksityiselle menoa, kun ajattelin että niissä todennäköisesti on tietoa jota minulle ei ole kerrottu tai muita omituisuuksia. Papereista kävi ilmi, että kohtuni on lääkärin mukaan  “pitkälle kaksikammioinen” . minulle sanottiin, että se on vain herttamainen, mistä ei ole mitään haittaa. Papereista selvisi myös, että munasolutkin on muodoltaan vähän friikkejä (lääkärin käyttämä sana taisi olla “epämääräinen”), siitä limasta, josta lääkäri minulle mainitsi, ei ollut mitään mainintaa. Ja silloin onnistuneessa clomikierrossa lääkäri sanoi, että limakalvo oli hyvä, mutta papereissa luki, että limakalvo on “heikosti 5,6mm”.

Eniten minua kuitenkin ärsyttää seuraava asia: Ennen julkisen puolen tutkimuksiin menoa minulta otettiin papa, jossa näkyi lievä tulehdusmuutos. Pyysin puolen vuoden päähän seurantakoetta, mutta omalääkärini sanoi, ettei hän viitsi ottaa kun se otetaan kuitenkin sitten tuolla lapsettomuustutkimuksissa. Olen koko ajan olettanut (tyhmä minä), että papa tosiaan otettiin ja oli puhdas, koska lääkäri (tai siis 5-6 lääkäriä, jotka ehtivät minulla olemaan tuon vuoden aikana) puhui, että kaikki testit on otettu ja olleet puhtaita. No, papereissa lukikin, ettei uutta papaa ole otettu, koska sitä ei pidetty niin tärkeänä.  Myöskään HIV- tai hepatiittikokeita ei ole otettu.

Marssimme näiden papereiden kanssa eilen yksityiselle lapsettomuusklinikalle tapaamaan lääkäriä, jonka olimme itse valinnet hoitavaksi lääkäriksemme. Ennen kuin pääsimme häntä tapaamaan, jouduimme kuitenkin taistelemaan tiemme vastaanottovirkailijana toimineen lohikäärmeen ohi. Vastaanotossa uusi, asioita opetteleva virkailija oli oikein aurinkoinen ja ystävällinen. Hänen selän takanaan kuitenkin lymyili tämä kiukkuinen harakka, joka sai meidät jo katumaan klinikalle tulemista. Hän teki ison haloon siitä, ettei miehelläni ollut mukana Kela-korttia, vaikka sitä ei ainakaan tällä kertaa yhtään mihinkään tarvittu. Mutta piti nyt vain päästä kuitenkin valittamaan jostain.

Lääkärimme oli onneksi aivan toista maata. Ensinnäkin hän kätteli (!). Eihän tuollaista ikivanhaa tapaa kukaan enää toteuta tänä lintu/sika/sammakko/tonttu/influenssan aikana. Lääkäri selasi paperimme läpi ja kysyi tilanteestamme. Sen jälkeen hän kysyi, mitkä olivat olleet jatkosuunnitelmat julkisella puolella. Sanoin, että heidän mukaansa olis ihan ok, että vetelen 9 kiertoa clomeja putkeen itsekseni. Lääkäri totesi heti: olen eri mieltä.  Hän sanoi, että hänen ehdotuksensa on lääkityksen muuttaminen ja inssin ottaminen mukaan kuvioon. Positiivista oli myös se, että lääkäri halusi ultralla itse katsoa lähtötilanteen (ilmaiseksi), ettei hän olisi vain papereissa lukevan tiedon varassa. Ultratessa hän totesi, että täällä näyttää nyt niin hyvälle, että en voi mennä vannomaan ettetkö olisi jo raskaana X) Tiedän etten ole, mutta silti tuntui hyvältä kuulla tuo.

Inssi ehditään näillä näkymin tehdä ennen joulua ja siitäkin lääkäri sanoi, että jos sattuisi nyt käymään niin, että ovulaatio osuu joulun pyhille, niin se voi olla ihan vain hyvä juttu meille, sitä kun ei voi koskaan tietää. Ei hän siis toitottanut minkään ihmeraskauden alkua, vaan oli sitä mieltä, ettei koskaan voi tietää tärppäisikö noiden lääkkeiden avulla ilman inssiäkin, ehkä.

Kysyin myös, vaikuttaako herttamainen kohtu jotenkin johonkin niin vastaus oli, ettei kaksosraskaus olisi suotavaa (julkisella puolella oltiin sitä mieltä, että sehän olisi vaan suloista jos tulisi kerralla useampi) ja synnytystapana tulee olemaan todennäköisesti sektio.  Kysyin myös TSH -arvostani, koska netissä liikkuu paljon villejä huhuja siitä, että arvon tulisi olla alle 2 raskautta toivottaessa. Lääkärini kertoi, että jos ihminen sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, olisi TSH:n hyvä olla olla 2, koska sairas kilpirauhanen ei osaa säädellä toimintaansa raskauden aikana. Jos ihminen ei sairasta kyseistä vaivaa, on viitearvoissa oleva TSH hyvä, koska kilpirauhanen osaa raskauden alkaessa säädellä toimintaansa ja TSH-pitoisuuksia.

Ennen inssiä saan nyt sitten napsia ihan uusia lääkkeitä ja leikkiä neulatyynyä. KP2 alkaa Femarit, jotka korvaavat Clomit. Femar ei tee haittaa kohdun limakalvolle ja kohdunkaulalle kuten Clomit. Sen jälkeen kuvaan astuu mahamakkaraan pistettävä Menopur, jonka tehtävää en suoraan sanottuna vielä edes tiedä. Tämän jälkeen ultrataan ja sitten sovittuna päivänä isken napaani (tai siis mieheni iskee) vielä Pregnylin, joka irrottaa munasolun. Tämän kierron aikana otetaan myös HIV-, hepatiitti- ja PAPA-kokeet.

Lääkärimme oli kaiken kaikkiaan todella empaattinen olematta nyyhky, asiantunteva ja jotenkin luottamusta herättävä. Juttelun jälkeen hän lähti  kanssamme hoitajan pakeille, joka opetti miestäni pistämään mömmöt makkaraani.  Koepistos oli kivuton ja herätti luottamusta siihen, että pistoksista(kin) selviää. Enemmän kirpaisi reissu apteekkiin, jossa maksoin 30 tabletista 97,50€

Ensikäynnin jälkeen olo on hämmentynyt, pelokas, toiveikas, epäluuloinen ja helpottunut. Eniten minua tässä koko jutussa mietityttää kustannusten (ja niiden suhde mahdolliseen pettymykseen) lisäksi se, etten ikinä olisi voinut kuvitella, että olen se nainen, joka piikittää päivätolkulla vatsanahkaansa mömmöjä tullakseen raskaaksi. Se on joku muu, en minä.

*********

Tämä saa riittää tältä erää. Messu- ja lankajutut saavat jäädä seuraavaan kertaan

Adios amigos!

Yksi neljästä viisaudenhampaasti (mun täytyy olla yksi hiton nero!) on yhtä kieroonkasvanut kuin mielenikin. Eli se saa huomenna lähteä. Aika ehdin odotella yli puoli vuotta ja uskoin jo lähetteenkin kadonneen. Salaa oikeastaan toivoin, että pääsisin koko asiaa pakoon, mutta ei. Paraneminen voi fibron ansiosta olla aika mielenkiintoista, mutta pakkohan siitä on selvitä.

Lisäksi minun pitäisi varata aika omalääkärille ja kinuta uusia lääkkeitä fibron hoitoon. Kun yleisesti FM:ään käytetty lääke, Somadril Comp vedettiin pois markkinoilta, on elo ollut aika hankalaa. Mutta kun minä en en en en en pidä lääkäreistä! Kun on ravannut tutkimuksissa, hoidoissa ja arvioinneissa kolmivuotiaasta lähtien, on varmaankin ihan normaalia kammota lääkäreitä ja sairaaloita.

Ja silti menen ronkittavaksi vielä ihan vapaaehtoisestikin. Tai oikeastaan “vapaaehtoisesti”. Enhän millään lailla valinnut olla hormonihäiriöinen ja hedelmätön. Eli siis varasin ensikäynnin yksityiselle lapsettomuusklinikalle. Sain ajan toivomalleni lääkärille jo 29.11. Kyseessä on keskustelukäynti, jossa käydään läpi meidän tilanne, tutkimustulokset ja toiveet. Silloin sitten selviää siirrytäänkö seuraavaksi inssiin vai ei.

Lapsettomuudesta ja hoidoista en jaksa nyt haastella sen enempää. Vanhat pelot, peikot, epäilykset ja pohdinnat ovat taas olleet mielessä, mutta en jaksa niitä enää puida, ainakaan nyt.

Siispä muihin aiheisiin, eli lankaan

Kävin ihanan vertaistukiystävättäreni kanssa lauantaina Lankamaailma Nordiassa. Käynti oli molemmille ensimmäinen, mutta tuskinpa viimeinen. Ihme kyllä, mopo pysyi ihan minun langanhimoisissa nyppysissäni, eikä kovin suuria ylilyöntejä tapahtunut.  Löysin ihanan langan, mutta nähtyäni hintalapun totesin, etten ikinä maksaisi yhdestä lankakerästä (tai siis vyyhdestä) 14 euroa! Mutta…kun se oli niin ihanaa…ja jotenkin se sitten eksyi kuitenkin koriini. Kyseessä oli Schoppel Wolle In Silk. Värinä harmaa ja puikoilla siitä on jo tulossa miehelle sukat. Toinen uusi ihastus oli Viking Garnin Alpaca Superfine. Sekin on jo puikoilla ja siitä on tulossa samaiselle miehelle pipo Laittelen kuvia projekteista kunhan ne vähän edistyvät tai valmistuvat. Lisäksi mukaan lähtivät uudet pyöröpuikot ja pinkit mokkahanskat. Varsin kohtuullista siis

Neljännessä clomikierrossa ovulaatio saapui taloon KP21. Olin jo luopunut toivosta,että ovulaatio tapahtuisi ja olin hyvin kipeä (kiitos fibromyalgia tästäkin taas) tuohon aikaan, joten koko ovulaatio meni harakoille. Kuukautiset siis alkoivat odotetusti ja nyt on KP3.  Seuraava kierto on välikierto, koska joudun juuri kierron puolivälin aikoihin viisaudenhampaan poistoleikkaukseen. Minua on alkanut mietityttämään kovasti seuraava asia:

Lääkäri mainitsi alkututkimusten yhteydessä, että minulla on kohdunsuulla limaa. Ohitti sen täysin sanomalla, että joillain nyt vaan sitä on, eikä se yleensä haittaa. No ei haittaa yleensä, ei, mutta milloin mulla muka menisi joku helpoimman kautta? Meillä siis miehen tulokset ovat todella hyvät ja aiemmin olen luullut, että inssiä käytetään vain jos sperma on heikkolaatuista. Nyt luin kuitenkin, että inssiä käytetään myös silloin jos lapsettomuus johtuu kohdunsuulla olevasta limasta.

Kohdunsisäisessä inseminaatiossa  pestyjä siittiöitä ruiskutetaan kohtuun ennen munasolun irtautumista. Menetelmää on käytetty lapsettomuuden hoitoon erityisesti sellaisissa tapauksissa, joissa siittiöt eivät läpäise kohdunkaulan limaa.

Eli jos meidän ongelmana on tuo lima, on clomit ja miehen hyvät tulokset yhtä tyhjän kanssa.

Nyt siis olemme miettineet inseminaatiota. Minua nimittäin pelottaa, että jos nyt ei toimita niin toleranssini Clomeihin nousee niin korkeaksi, etteivät ne tehoa enää ollenkaan ja joudun turvautumaan pistoksiin. Lueskelin netistä (koska sieltähän saa aina tietenkin sen ajantasaisen ja oikean tiedon), että jonot inseminaatioihin ovat noin puoli vuotta. Lisäksi minua häiritsee se, että julkisella puolella ohitettiin täysin tuo lima, herttamainen kohtu ja hieman koholla oleva kilpirauhasarvo. En siis koe, että mun tilanteeseen on perehdytty tarpeeksi ja että saisin juuri minulle räätälöityä hoitoa. Siispä jätin yhteydenottopyynnön yksityiselle klinikalle.

Jostain syystä minulla on melkein syyllinen olo kun menen julkisen puolen “selän takana” toimimaan ja muutenkin jotenkin ahdistaa koko asia. Toisaalta taas olen jotenkin innoissani, mutta minusta tuntuu, että jos inssi tehdään yksityisellä, on minulla entistä suuremmat paineet “onnistua”. Koko asian ajatteleminen saa minut alakuloiseksi, sitä niin toivoi, ettei tälläisiä asioita tarvitsisi edes miettiä.

Onneksi mulla on tuo mun ihana mies, joka valittamatta jaksaa kuunnella kaikki mun ulinat, jahkailut ja mölinät ja jaksaa keskustella loputtomiin. Parempaa miestä ei voisi toivoa. Tämä biisi on viime päivinä saanut mut herkälle päälle:

Kissan eläinlääkärireissu(t)kin ovat nyt takanapäin. Ensimmäisellä kerralla kissalta otettiin maksa-arvot ja muut mahdolliset verikokeet, koska pelkäsin viimevuotisen maksatulehduksen uusineen. No, lääkärin mukaan arvot eivät olisi voineet olla enää paremmat. Lisäksi hän kehui kuinka hyvinvoivan ja terveen näköinen kissa on, joka sai minut tuntemaan itseni hieman ylihuolehtivaksi kissatädiksi. Kissa myös hurmasi lääkärin täysin luonteellaan Siitä ei kyllä ikinä uskoisi, että se on kaltoin kohdeltu rescue-kissa, niin upeasti se käyttäytyy eläinlääkärissäkin, aina. Kissalla kuitenkin oli ientulehdusta, johon se sai viikon antibioottikuurin ja sen loputtua kissalta poistettiin hammaskivet. Ensimmäinen käynti 80€, seuraava 70€. Tuon kissan hoitoihin on mennyt rahaa jo pienen omaisuuden verran, mutta en kadu hetkeäkään sitä, että se saapui elämääni.

Myös koiramme on antanut minulle aihetta iloon ja ylpeyteen. koiralla on melko vahvat vietit ja jäniksen (tai toisen koiran) nähdessään se pinkaisee välittömästi perään. Tai ainakin pinkaisi. Olin lähdössä lenkille koiran kanssa ja takapihallamme olevassa metsässä koira bongasi jäniksen ja -viuh- syöksyi perään. Huusin EI! ….ja koira pysähtyi niille sijoilleen. Aiemmin se on jahdannut jäniksiä kunnes menettää jäljen. Wau Toissapäivänä, taas samaisessa metsässä tapahtui seuraavaa: Olen opettanut koiralle, että se istuu odottamaan minua tonttimme rajalla, metsän laitaan. Siihen asti koira saa siis juosta vapaana. Koira odottikin minua, mutta huomasin, että jokin oli kiinnittänyt sen huomion. Kun pääsin koiran luokse ja laitoin hihnan kiinni, huomasin, että metsässä oli mies, jonka koira oli vapaana. Normaalisti koiramme olisi joko A) juossut toisen koiran luokse leikkimään tai B) alkanut haukkumaan miestä, koska hän oli “meidän pihallamme”.  Mutta niin vain se odotti minua Kun mies huomasi meidät, kytki hän koiransa. Tämä koira alitti raivoisan riehumisen meidät nähdessään, mutta ohitimme parivaljakon täysin tyynesti, koiramme ei edes vilkaissut riehujaa. Olen niin ylpeä ja olevinani. Koiramme rotua pidetään usein vaikeana, vaikeast ikoulutettavana ja kaikin puolin B-luokan rotuna (kiitos pentutehtailijoiden), mutta meidän koiramme kyllä loistaa timanttina rotunsa edustajana.

Sitten ihan muihin juttuihin. Sain Impatient Femalelta Beautiful Blogger-palkinnon.  Kiitos sinulle siitä Palkinnon saajan tulisi kertoa itsestään 7 asiaa ja antaa palkinto eteenpäin 7:lle bloggaajalle. Mikä on ongelma. Minä en lue oikeastaan ollenkaan muiden blogeja. Suuri syy siihen on se, että mun pitää aina saada tietää tarinan alku. Ja usein kun alan lukemaan blogin ensimmäisiä kirjoituksia, uusia tulee sitä vauhtia, etten pysy perässä. Toinen seikka on se, että haluaisin jotenkin voida samaistua kirjoittajaan. En pysty samaistumaan oikein kirjoittajiin, joilla kenties on jo lapsi, he ovat tulleet raskaaksi, ovat rankoissa hoidoissa tai joiden tilanne on muuten erilainen kuin minulla. Shame on me. Joten annan kunnian nyt vain kahdelle blogille, jatkoa seuraa jos alan seuraamaan myös muita blogeja. Eli:

1. Impatient Female

2. Meinasin kaatua

Ja sitten ne 7 asiaa minusta. Hmmmm….

1. Lempiartistini on Marilyn Manson.

2. Olen asunut neljässä eri kaupungissa.

3. Olen muuttanut 10 kertaa.

4. Minulla on 1 tatuointi.

5. Näen lähes joka yö painajaisia.

6. Pidän enemmän puna- kuin valkoviinistä, mutta saan siitä usein päänsäryn.

7. Pelkään siltoja.

Ja sitten vielä pakolliset hormoniuutiset. Nyt on menossa 4. clomikierto, KP15. En tiedä uskallanko toivoa ovulaation tapahtuvan, mutta melkoisia repäisyjä olen munasarjoissa tuntenut. Ikävä totuus vain on, että ne voivat yhtä hyvin olla PCOS:tä johtuvia kipuja. Jos tämä kierto ei tuota tulosta, on suunnitelmissa olla loppuvuosi ilman hormoneja. Mulla on nyt ihan hyvä mieli asian suhteen ja haaveilen mm. matkustamisesta ja pohdin suunnitelmia koiran tai kenties uuden koiran varalle. Kaiken kaikkiaan mulla on ihan hyvä olo elämän suhteen nyt ja asiat näyttävät valoisammilta kuin aikoihin. Vaihdoin blogin ulkoasunkin kun halusin jättää vanhan ankeuden taakse. Olen muuten huomannut, että kirjoitustyylini on muuttunut paljon tylsemmäksi vastoinkäymisten myötä. Toivottavasti saan vielä joskus runoratsun laukkaamaan.

Tungetaans tähän postaukseen nyt sitten kaikki soosit sekaisin ja esitellään vielä mun äidille joululahjaksi tekemät sukat. Oma malli.

Palaillaan!

Varmaan siitä tärkeimmästä ja vaikeimmasta asiasta.

Mieheni äiti kuoli. Hautajaiset ovat ensi viikolla. En ole vielä ollenkaan sisäistänyt asiaa ja tuntuu todella absurdilta ajatella, ettei häntä enää ole. Voin rehellisesti sanoa, että parempaa anoppia en olisi voinut itselleni toivoa. Hän ei kertaakaan arvostellut minua tai ollut muutoin inhottava, hän puhui asioista suoraan, oli fiksu ja empaattinen. Ehkä asia konkretisoituu sitten hautajaisissa, ainakin jonkin verran.

******

Toinen huolenaihe on meidän vanhin kissa. Aika tarkkaan vuosi sitten kissa alkoi käyttäytymään niin kuin sitä kutittaisi kovasti. ravisteli päätä, kirputti ja “potki” takajaloilla. Eläinlääkärissä syyksi selvisi akuutti maksatulehdus. Eläinlääkäri totesi “empaattisesti”, että kissalla on viikko elinaikaa ja kontrollikäyntiä on turha edes varata, koska kissa ei pysy hengissä sinne asti. Kissa ei ollut muuten mitenkään kipeän oloinen “kutittamista” lukuunottamatta. Netistä luin kissoista, jotka olivat saman vaivan vuoksi olleet aivan kuoleman porteilla, eivät syöneet eikä juoneet ja silti eläinlääkäri oli pitänyt toipumista todennäköisenä. Eläinlääkärin tyly tuomio oli siis melkoinen järkytys. No, muutaman viikon jälkeen kontrollikäynnillä kissan kaikki arvot olivat normaalit.

Nyt kissalla on alkanut olemaan taas samoja oireita Sain sille ajan lääkärille maanantaiksi ja tänään haen sille erityisruokaa. Kissa on kyllä oikea kovan onnen kolli. Se tuli minulle noin puolivuotiaana eläinsuojeluyhdistyksen kautta, lahjana silloiselta poikaystävältä. Kissa oli kiertänyt jo parissa kodissa ja ainakin yhdessä niistä sitä oli kaltoin kohdeltu. Kissa pelkäsi kauan miehiä, jalkoja ja pitkiä hameenhelmoja, eli ilmeisesti sitä oli potkittu. Kissa oli tulessaan sairas (!), joka oli minusta pöyristyttävää toimintaa esyltä. No, silloin kissalla todettiin yskä, suolistoloisia ja silmätulehdus. Muutama vuosi sitten kissalla todettiin virtsakiteitä ja virtsateiden tulehdus. Sitten tämä maksatulehdus. Ja nyt ilmeisesti uudestaan.

Kissan sairastelu on saanut minut kiinnittämään erityistä huomiota kissojen ruokintaan. Tulen niin vihaiseksi kauppojen kissanruokahyllyjen edessä!  Kuinka ne kehtaavat myydä kissoille suorastaan vaarallista moskaa? Suurin osa ruuista sisältää suolaa, sokeria, viljaa ja väriaineita.  Varsinkin vilja voi olla kissoille hengenvaarallista! Kissan elimistö ei osaa käyttää viljaa hyväksi ja vilja voi aiheuttaa (ja todennäköisesti aiheuttaakin, ennemmin tai myöhemmin) virtsakiteitä ja -kiviä, jotka ovat kissalle hyvin kivuliaita ja hoitamattomina voivat johtaa kuolemaan. Ostaessasi kissanruokaa kannattaa siis aina lukea tuoteseloste tarkkaan. Turvallisia kaupasta saatavia kissanruokia ovat kissojen tonnikala (huom! ei ihmisille tarkoitettu), sardiinit ym. ja Mjau-merkkiset purkkiruuat.

Meillä kissat syövät mm. Mjauta, kissojen tonnikalaa ja muita mereneläviä, katkarapuja, kanaa, lihaa, jauhelihaa, maksaa, seitiä  ja Acana-kuivaruokaa. Eläimille saa edullisesti lihoja kotiinkuljetuksella mm. Lempimuonasta.

Toivon todella, että kissa saadaan taas kuntoon. Se on niin paljon enemmän kuin kissa. Se on mun ihana rakas röllykkä, joka pitää minua luottoihmisenään, jatkuva sylinlämmittäjä, joka on tehnyt minusta onnellisemman ihmisen jo 8 vuoden ajan.

******

Sitten vielä vähän hormoneista. Hyvin ei mene silläkään saralla. Kierto jäi anovulatoriseksi, mutta pituus oli onneksi vain uskomattomat 34 päivää. Huonona uutisena kerrottakoon, että tiputtelu kesti 4 päivää ennen vuodon alkamista. Jee. Luin, että joillakin helokkiöljy voi aiheuttaa välivuotoja ja tiputtelua. Lopetin ne nyt kokonaan, tosin en usko, että ne ainakaan yksin olisivat olleet syypäitä tuohon inhaan vaivaan. Vielä en tiedä pidänkö välikierron, kokeilenko Clomeja vielä samalla annostuksella vai nostanko annosta. Saa nähdä. Tällä hetkellä mieli on niin musta, etten ole suuremmin jaksanut ajatella asiaa.

Muoks. 10 minuuttia myöhemmin: Koira oksensi paksulle villamatolle. Elämä on ihanaa.

I would tell you about the things
They put me through
The pain I’ve been subjected to
But the Lord himself would blush
The countless feasts laid at my feet
Forbidden fruits for me to eat
But I think your pulse would start to rush

Now I’m not looking for absolution
Forgiveness for the things I do
But before you come to any conclusions
Try walking in my shoes
Try walking in my shoes

You’ll stumble in my footsteps
Keep the same appointments I kept
If you try walking in my shoes
If you try walking in my shoes

Morality would frown upon
Decency look down upon
The scapegoat fate’s made of me
But I promise now, my judge and jurors
My intentions couldn’t have been purer
My case is easy to see

I’m not looking for a clearer conscience
Peace of mind after what I’ve been through
And before we talk of any repentance
Try walking in my shoes
Try walking in my shoes

You’ll stumble in my footsteps
Keep the same appointments I kept
If you try walking in my shoes
If you try walking in my shoes
Try walking in my shoes

Now I’m not looking for absolution
Forgiveness for the things I do
But before you come to any conclusions
Try walking in my shoes
Try walking in my shoes

Itsesäälin aallokosta päivää.

Kolmas clomikierto on edennyt kp20. Ei ovulaatiota.

Annostus 100mg/pvä ei siis ilmeisesti enää tuota tulosta. Tokihan tässä voi vielä pari päivää toivoa ja rakennella pilvilinnoja, mutta en jaksa. Tilannetta ovat piristäneet muut iloiset tapahtumat, kuten esimerkiksi molempien tietokoneiden hajoaminen. Nyt näpyttelen tätä tekstiä uudella kannettavalla joka teki tietenkin melkoisen loven rahavarastoihin (ihan kuin sitä olisi varastokaupalla, heh). Toinen surunaihe on se, että asuinalueestamme on kasvamassa jonkin sortin juppiparatiisi. Rakastan eniten tässä seudussa peltoja ja metsiä. Nyt viime kuukausien ja viikkojen aikana niitä on laitettu oikein urakalla matalaksi ja uusia taloja syntyy kuin sieniä sateella. Kävin (tai ainakin yritin) pari päivää sitten metsälenkillä koiramme kanssa ja metsäpolun alkuun päästyäni meinasin pillahtaa itkuun. Pitkälle metsään on traktoreilla raivattu tien paikka, puut on revitty irti. Ihmiset haluavat muuttaa tänne juuri ympäristön vuoksi ja rakentamalla tuhoavat sen. Erittäin fiksua?

Myös keskustelupalstat ovat saaneet aikaan verenpaineen nousua. Voi sitä yrityksen aloittavien ylimielisyyttä ja vaaleanpunaista elämää.  Useammasta keskustelusta olen mm. bongannut pohdintoja siitä, mitä sitten tekee, jos se bestis ei vaikka tulekaan raskaaksi yhtä aikaa, eli ensimmäisestä yrityskerrasta niin vähänkö on mälsää. Ja mitä jos sillä vaikka onkin sitä  !lapsettomuutta!. Omalle kohdalle kun se ei tietenkään koskaan osu. Myös itsevarmat lausunnot siitä, että kunhan vaan pannaan niin maan perkeleesti tässä ekassa kierrossa niin totta kai meikäläinen tulee raskaaksi, mä kun en ole niin kuin ne jotkut, joilla ei heti tärppää. Se kun ei vaan aina mene niin,  ystävä hyvä. Usein samat henkilöt osaavat aina jossain välissä mainita miten lapsettomat ovat nuivaa sakkia jotka vievät ilon muidenkin elämästä. Olen todella pahoillani jos ongelmani sumentavat vaaleanpunaiset lasisi.

Myös fibromyalgia-keskusteluissa tuli kylmää vettä niskaan. Nuori nainen jolla oli  fibromyalgia, pohti vauvakuumettaan. Vastaukseksi hän sai mm. “en voisi kuvitellakaan, että joku joka on saanut diagnoosin edes harkitsee lasten saamista! Kuinka itsekästä!”, “jos fibromyalgiaa sairastava saa lapsen, tulee tuo lapsi varmasti tarvitsemaan terapiaa aikuisena, koska hänellä on ollut niin kamala lapsuus.” Ai jahas. Eikö näillä lapsilla siis ole isää ollenkaan? Äidin pitää olla aina jaksava superäiti joka hoitaa lapset ja kodin? Olen pahoillani puolestanne. Minulla on onneksi ihana mies, jonka kanssa haluamme yhdessä perheen, lapsi ei siis olisi meille mikään “sairaan äidin oma projekti”. Outoa, että minä olen pärjännyt ilman terapiaa, vaikka äitini oli kahden lapsen yksinhuoltaja, joka kävi töissä ja jolla oli fibromyalgian lisäksi liuta muita sairauksia. Onpa kumma.

Lisäksi minua hieman ärsyttää ihmiset, jotka kommentoivat (muualla), että harmi kun et ole hetkeen kirjoittanut blogiisi. No ehkä jos jättäisitte sitten joskus jotain kommentin tynkää, jotta tietäisin että edes käytte lukemassa, saattaisin olla innostuneempi kirjoittamaan tänne useammin.

Tällä hetkellä siis kaikki mättää ja lujaa.

Olemme suunnitelleet lähtevämme käymään Ruotsissa hääpäivänä, mutta saas nähdä onnistuuko se reissu. Sitä rahaa kun voisi tosiaan olla enemmänkin. Ja minua todella pelottaa se, että clomit ovat menettäneet tehonsa ainakin tällä annostuksella. Juuri kun olin helpottunut siitä, että ainakin muutamaksi kuukaudeksi on selvä suunnitelma: ainakin seuraavat 3 kuukautta clomeja annoksella 100mg/pvä, ellen ole jo sitä ennen raskaana. Nyt sitten on taas ilmeisesti edessä ultrat ja ahdistus siitä auttaako lääkkeet enää ollenkaan. Minä en vain jaksa.

]]> http://yarnit.wordpress.com/2010/09/15/disappointment-is-a-sort-of-bankruptcy-the-bankruptcy-of-a-soul-that-expends-too-much-in-hope-and-expectation/feed/ 8 GoblinQueen http://yarnit.wordpress.com/2010/08/31/blood-sweat-and-tears/ http://yarnit.wordpress.com/2010/08/31/blood-sweat-and-tears/#comments Tue, 31 Aug 2010 08:44:28 +0000 GoblinQueen http://yarnit.wordpress.com/?p=124 ]]> Suoraan asiaan: Toinen Clomifen-kierto on nyt takanapäin. Ovulaatio tapahtui, mutta kaikista ennusmerkeistä huolimatTa menkat alkoivat. Ja nyt se nolo osuus: Minä, rautakasvojen kruunaamaton kuningatar, itkin kun vuoto alkoi.  Ja itkeä tirautin vielä seuraavanakin päivänä. Nyt saa nauraa. Siinä vaiheessa ei naurattanut kun vuoto alkoi kesken raskaustestin tekemisen. En olisi ikinä voinut kuvitella, että reagoin niin kuukautisten alkamiseen. Nt minusta tuntuu, että olen ollut todella onnellisessa asemassa nämä kaksi vuotta kun minulla ei ole ollut juurikaan kiertoa. Jos olisin kahden vuoden ajan joka kuukausi kokenut saman, voisi olla, että luokittelisin itseni jo lapsettomaksi ja olisin kenties myös paljon nykyistä väsyneempi.

Olen pohtinut onko positiivisesta raskaustestistä tullut jo jonkinlainen itseisarvo ja tavoite. Siis nimenomaan siitä plussasta, ei vauvasta. Olen tehnyt niin monta negatestiä, että positiivinen tulos tuntuu yhtä todennäköiseltä kuin Atlantiksen nouseminen merestä. Aloitin nyt kolmannen clomikierron, vaikka lääkäri sanoikin, etten voisi niin tehdä ennen kuin saan verikokeen tulokset. No, auktoriteettiongelmainen, kärsimätön ja hedelmätön nainen ei paljon järkipuheita kuuntele.

Mietin, ostaisinko digitaalisen ovulaatiotestin vaikka pidänkin niitä sikamaisena rahastuksena. Vitaminit olen taas ottanut avuksi ja trippisatsiin kuuluvat tällä hetkellä: Monivitamiinipore, foolihappo, jättihelokkiöljy, pitkäkestoinen B-vitamiini, D-vitamiini ja Kalsium. Ja tästä päästäänkin sujuvasti runoon, jonka bongasin. Täytyy myöntää, että vielä pari viikkoa sitten minua vain ärsyttivät tällaiset itsesääli-valivali-on se vaikeaa-runokyhäelmät.

Toisenlaiset rakennusaineet

Moni tuntee runon, joka kertoo siitä, mistä pienet tytöt ja pojat tehty on.
Toiset vanhemmat läpikäyvät erilaisen kohtalon.
Mistä rakennusaineksista heidän pienensä tehty on?
Ultra-ajan varaamisista, lääkärillä käynneistä.
Pistoksista, peloista, pettymyksistä.
Äidin ja isän kyynelistä.
Sitkeydestä, periksiantamattomuudesta.
Periksiantamattomuudesta silloinkin, kun usko on jo mennyt.
Mutta toivon pieni kipinä vielä valaisee.
Näistä aineksista nämä pienet tehty on.
Näistä – ja siitä suuresta rakkaudesta, joka kuitenkin antoi voimia jaksaa,
kun kaikki voimat olivat oikeastaan jo loppuneet.

Tuo runo vaikutti minuun nyt varmaan sen vuoksi, että olemme koko ajan ajautumassa kauemmaksi siitä perusideologiasta mikä meillä oli. Meille tulee lapsi, jos on tullakseen ja niin on tarkoitettu. Ja eihän se sitten mennyt mitään sinne päinkään. Välillä (oikeastaan aika usein) mietin, onko tämä sen arvoista. En ole mitenkään lapsirakas ihminen, eläimet ovat niitä olentoja jotka saavat hoivaviettini heräämään ja lepertelyn kuuluviin. Olen tyytyväinen nykyiseen perheeseeni. Pidän punaviinistä, omasta rauhasta ja matkustelusta. En voi sietää raskaus- ja äitiympyröiden puhetapaa. Mun suusta ei kuulla äippää, pyllyä, kakkaa, vaavia, vauvelia, pikkuneitiä, tissittelyä, masua ja muita ilmeisesti lisääntyvien sanastoon kuuluvia termejä.

Onko siis fiksua kärsiä kymmenestä uudesta kilosta, mielialan vaihteluista, epätietoisuudesta, ihanista karvahaihtuvista suuielissä ja jopa sormissa, kaikenkaikkiaan lisääntyneestä karvankasvusta, kivuista, lääkkeistä, turhautumisesta?

Ja silti yrittämisen lopettaminen tuntuisi luovuttamiselta.

*******************

Loppuun vielä vähän käsityöasioita.

The Curse of Cthulhu -sukat ovat viimein löytäneet tiensä uudelle omistajalleen. Mieheni kiitteli ja kehui kauniisti kun hirviösukat paljastuivat paketista. Hiton kamalathan niistä tuli, mutta onpahan tehty.

Iltapuhteena olen askarrellutpaskarellut 2 noppapussia. Niistä tuli jopa ihan kivoja

************

SEE YA LATER, DON’T BE A HATER!